lapsi ui
Tampereen vauvauinnit alkavat 05.08.2012, varaa paikkasi nyt!

Ohjaajat

Kata

Kata

Naurua, raikua, iloa, kaikua ja paljon ilon pisaroita perheen yhteiseen arkeen.

Toimitusjohtaja. Ohjannut vauvauinteja vuodesta 1987. Pikku Delfiinit Kata perusti vuonna 1997. Samana vuonna hän valmistui myös kätilöksi. Sittemmin vauvauintikuviot vieneet täysin mukanaan. Omat vauvauimarit hän on pyöräyttänyt maailmaan vuosina 2000, 2001 ja 2005.

Marika

Marika

Höpöttävä ope- hiljaa vain sukeltaessaan

Ohjaaja. Työskennellyt vauvauinninohjaajana vuodesta 2001. Valittu Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitossa vuoden vauva- ja perheuinnin ohjaajaksi vuonna 2003. Omia uimareita Marikalla on kolme. Uintien ja perheen lisäksi Marikan pitää kiireisenä myös kasvatustieteiden opinnot avoimessa yliopistossa.

Synnöve

Synnöve

Rakkaudesta veteen

Ohjaaja. Synnellä on hyvin pitkä kokemus uintien ohjaamisesta. Vankka ammattitaito ja kyky tulla toimeen lapsiperheiden kanssa on sysätty liikkeelle jo vuonna 1994. Pikku Delfiineillä Synne ollut alusta asti hengessä mukana, ja ohjausremmiin hänet saimme v 2000. Synnen omat kouluikäiset pojat viihtyvätkin paremmin veden alla kuin pinnalla ! Päivätyö ja koulutus on kaupallisella alalla.

Sanna

Sanna

Turvallisesti- molskis

Ohjaaja. Sannalla on ohjaajakokemusta vauvojen parissa jo vuodesta 2007. Ohjauskipinä iski omia lapsenlapsia Pikku Delfiineissä uittaessa. Päivätyö Sannalla kuluu päiväkodissa lapsia hoitaen.

Minna

Minna

Tärkeintä on liike, ei sen suunta.

Ohjaaja. Ohjaajana Minna haluaa mennä lapsen ja perheen ehdoilla. Minnalle tämä on enemmän mukava harrastus kuin työ. Ohjaukset Minna on aloittanut vuonna 2000. Päivätyökseen Minna opettaa lapsia ala-asteella.

Elina

Elina

Lapsissa elää kansamme viisaus

Ohjaaja. Elina on ohjannut vauvauinteja jo vuodesta 2000. Tekee oman yrityksensä puitteissa uimaopetuksen ja ohjaustyön lisäksi luontaishoitoja. Omia uimareita kertynyt kolme. Lapset ovat jo kouluikäisiä.

Siiri

Siiri

Kun avannossa polskuttaa, turhat tuumat hatkat saa.

Ohjaaja. Vauvauinteja Siiri on ohjannut vuodesta 2009. Liikunnanohjaaja, koulutukseltaan ja päivätyössä toimii koululaisten uimaopettajana. Seikkailijaluonteesta kertoo harrastukset melonta ja retkiluistelu.

Felix

Water is life. / Vesi on elämän edellytys

Ohjaaja. Felix on varsinainen tehopakkaus. Tullut vauvauintikuvioihin mukaan 2010 ja ohjailee myös säännöllisesti ryhmäliikuntatunteja. Lisäksi Felix on kirjoituksia vailla ylioppilas ja opiskelee samalla hierojaksi. Eikä unohdeta opintoja avoimessa yliopistossa matematiikan puolella - kirjoitusten jälkeen sitten luonnollisesti yliopistoon !

Laura

Laura

Iloisena vesipisara silmäkulmassa

Ohjaaja. Laura toimii vesiliikunnan parissa - vauvasta vaariin. Hän toimii myös uimaopettajien kouluttajana Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitossa. Vauvauintien ohjaukset Laura on aloittanut v.2000.

Sini

Sini

Vesi - loistava ympäristö itsensä toteuttamiseen

Ohjaaja. Vauva- ja perheuintien ohjaamisen Sini on aloittanut 2010, jota ennen vetänyt paljon uimakouluja. Hänellä on myös 14 vuoden kilpauintitausta. Ohjaamisen lisäksi elämän pitävät kiireisenä oikeustieteen opinnot ja aktiiviset harrastukset (juoksu, uinti, jumpat, pilates..) Sini on toinen Turun ohjaajistamme.

Annika

Vesi, elämän ilo

Ohjaaja. Annika on toinen Turun reippaista ohjaajista. Kilpauintitaustaa ja uimakouluja pohjalla. Nyt ohjannut vauva- ja perheuinteja vuodesta 2010. Saanut isosiskoltaan kipinän ohjauksiin.

Heidi

Heidi

Polskien uusiin seikkailuihin!

Ohjaaja. Toiminut vauva- ja perheuintiohjaajana vuodesta 2007 lähtien. Työ- ja vapaa-aika kuluu lasten kanssa touhuillen, leikkien, laulaen ja liikkuen. Vanhan käsityöläisperinteen kannattaja :)

Vessi

Vessi

Pinnalla pysymistä varmalla kokemuksella

Ohjaaja. Ohjannut apuohjaajana vauvauinteja oman perheensä yrityksessä useita vuosia eli nuoresta pojasta lähtien. Nyt kuvauksen opiskelua Helsingissä ja ohjaushommia meillä vuoden 2011 alusta lähtien. Käynyt vauvauinninohjaaja-kurssit vuonna 2006, josta lähtien säännöllistä ohjaamista.

Jenni

Jenni

Kolmen pikkuisen kultakalan kotiäiti. Polskuttelemisiin!

Ohjaaja. Ohjaukset aloittanut 2008. Päivätyö Jennillä on lastenhoitajana päiväkodissa.Tällä hetkellä kotimammana vielä pari vuotta. Kolme lasta, vesipetoja kaikki, uinti/sukeltaminen/kaikenlainen vedessä lotraaminen on perheen yhteinen harrastus.

Anne

Anne

Vesi vanhin voitehista; uinti parhain harrastuksista

Ohjaaja. Anne on omien lasten kanssa aloittanut vauvauinnin v.1987. Aloittanut vauvauinnin ohjaukset v. 2007. Sitä ennen (ja sen jälkeenkin) ohjannut uimareita valmentajana ja uimaopena. Myös vesijumpan ohjaaminen kuuluu Annen viikko-ohjelmaan.

Kati

Kati

Hymy jonka annat, palaa aina luoksesi.

Ohjaaja. Katin maailma pyörii lasten ympärillä. Viikot hän hoitelee lapsia päiväkodissa ja joka toinen sunnuntai: “saan nauttia vielä pienempien lasten seurasta vauvauinnin parissa. Tää on vaan niin mun juttu! :) “ sanoo Kati.

Anniina

Anniina

Anna hyvän kiertää

Ohjaaja. Anniina on ohjannut vauvauinteja vuodesta 2005. Nyt oma työ on ruotsinkielisen koulun uskonnonopettajan tehtävissä. Virtaa Anniinalla riittää. Harrastuksena mainittakoon uinnin lisäksi power-gainers.

Satu

Simmaillaan ja seikkaillaan satuillen

Ohjaaja. Satu on toiminut vauvauinnin ohjaajana vuodesta 2002. Satu toimii arkisin luokanopettaja, erikoistuminen esi- ja alkuopetukseen, mielenkiinnon kohteena pienten lasten liikunta ja siihen liittyvät kurssitukset.

Anneli

Anneli

Uiminen on elämää.

Ohjaaja. Anneli on toiminut lasten ja aikuisten uimaopettajana toistakymmentä vuotta, muutamia viime vuosia myös vesijumpan parissa. Vuodesta 2002 alkaen hän on ohjannut vauva- sekä perheuinteja, ja kokenut sen omimmaksi uinnin ohjauksen saralla.

Jenna

Jenna

Vedessä kaiken ikää

Ohjaaja / Toimistoapulainen. Työskennellyt meillä ohjaajana ja toimistoapulaisena vuodesta 2007. Jennalla riittää virtaa. Hymy ei hyydy vaikka vauvauintien ja toimistohommien lisäksi oman urheiluhierontayrityksen pyöritystä sekä fysioterapeuttiopintoja.

Katariina

Katariina

Anna virran viedä

Halliavustaja. Katariina opiskelee ja hoitaa Siltamäen uimahallissa aulaa meidän uintien aikana. Vastaanottaa asiakkaat ja toimii yleisnaisena :)

Nithil

Nithil

Quality is never an accident. It is always the result of intelligent effort

Halliavustaja / Sijaisohjaaja. Intialainen vahvistuksemme, joka on asunut Suomessa jo yli 6 vuotta. Käynyt vauvauinninohjaaja-kurssit 2010. Toimii uimahalliavustajana Siltamäessä ja sijaistelee tarvittaessa myös altaassa. Oikeana ammattina toimii diplomi-insinöörinä konetekniikan parissa. Puhekielenä: Maleyam, Suomi, Englanti

Kiran

Kiran

Do as you Say, Say as you Do

Halliavustaja.Toinen intialaisista vahvistuksestamme. Työskennellyt sähköinsinöörinä Intiassa pari vuotta. Nyt muuttanut opiskeluiden perässä suomeen 2011. Opinnot Aalto yliopistolla, sekä suunnittelu projektit Enstolla pitävät Kiranin arjet kiireisinä. Kielenä Maleyam, Englanti

Mervi

Mervi

Onni on hyvä terveys ja huono muisti

Toimistoexpertti. Tullut toimistolle 2011 ja laittanut kaikki hommat täydelliseen järjestykseen. Korvaamaton apu. Hoitaa ilmoittautumisia, laskutuksia ja toimii joka paikan höylänä.

Niko

Niko

Vesi tutuksi ja turvalliseksi

Sijaisohjaaja. Vauvauinnista ohjauskokemusta jo vuodesta 2003. Tällä hetkellä toimii Pikku Delfiineillä ”vakkarisijaisena”. Nikon ns. oma oikea työ on palomiehenä. Vuorotyön vuoksi säännölliset ohjaukset ovat mahdottomia. Aina mahdollisuuksien mukaan meillä tuurailemassa. Häneen sopii hyvin sana: "Lutra lutra" (lat. saukko).

Maria

Fun and joy with the family / Hauskanpitoa ja iloa perheen kanssa

Sijaisohjaaja. Maria muutti Suomeen Espanjasta vuona 2010 ja on työskennellyt Pikku Delfiinien sijaisohjaajana vuodesta 2011. Hän nauttii erityisesti työstään lasten parissa. Päivätyöhön kuuluu uimaopetus sekä lapsille että aikuisille. Puhekielenä toimivat suomi, englanti ja espanja.